Kari Kyrö ja saamelaismyytit

Tämä kirjoitus on vastine Kari Kyrön Kalevassa 20.2.2018 ilmestyneeseen kirjoitukseen Vanha kulttuurimme elää meissä lujasti. Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Inarilainen-lehdessä 28.2.2018. 

Kari Kyrö on julkisuudessa selvitellyt sitä, miksi hän pitää itseään saamelaisena vastoin saamelaisten yleistä käsitystä.

Govva/photo: Pekka Sammallahti

Kari Kyröllä on ollut kuudennessa edeltäneessä sukupolvessa yksi saamelainen esivanhempi muiden lähes 60 saman polven suomalaisen esivanhemman joukossa. Tämä saamelainen esivanhempi oli Jouni Martinpoika Morottaja, joka meni naimisiin Inarin ensimmäisen suomalaisen uudisasukkaan Henrik Kyrön tyttären Britan kanssa v. 1790. Tähän yhteen henkilöön hän perustaa puheensa saamelaisuudestaan. 60 muuta saman sukupolven suomalaista esivanhempaa hän jättää mainitsematta.

Jouni Martinpojan jälkeläiset kasvoivat suomalaisessa Kyrön kylässä suomalaisiksi kieleltään, kulttuuriltaan ja yhteisöllisiltä suhteiltaan, kuten heidän seuraavien runsaan sadan vuoden aikana solmimansa avioliitot osoittavat.

Inarin saamelaiset taas solmivat tuona aikana avioliittoja lähes yksinomaan keskenään, mutta myös Utsjoen saamelaisten kanssa, Heidän jälkeläisensä kasvoivat saamelaisiksi. Jouni Martinpojan jälkeläisten avioliitoista taas vain pari-kolme solmittiin saamelaisen kanssa, ja näidenkin avioliittojen jälkeläiset kasvoivat kieleltään, kulttuuriltaan ja yhteisöllisiltä suhteiltaan suomalaisiksi. Tämä suomalainen kulttuuri on, kuten Kari Kyrö sanoo, elänyt hänen suvussaan voimakkaasti.

Kari Kyrön kulttuuriperintö on tavallista Lapin suomalaiskulttuuria, joka sai alkunsa suomalaisten uudisasukkaiden ryhdyttyä voimaperäisesti asuttamaan Kemin Lappia vuosien 1673 ja 1695 asutusplakaattien jälkeen ja johon kuuluu karjanhoidon lisäksi poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Tätä suomalaisaaltoa edusti myös Kari Kyrön esi-isä Henrik Kyrö. Hänen jälkeläisistään syntyi se Inarin Kyrön kylän suomalaisasutus, josta Jacob Fellmankin ihastellen kirjoittaa sittemmin julkaistuissa muistiinpanoissaan vuodelta 1826 ja 1829.

Kari Kyrö unohtaa mainita, että kuudennessa edeltävässä sukupolvessa 98 % hänen esivanhemmistaan oli suomalaisia, eikä tilanne siitä avioliittojen kautta muuttunut. Kyrö on selvästi Inarin suomalaisia siitä huolimatta, että korkein hallinto-oikeus on määrännyt hänet merkittäväksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Henrik Kyrön tulon jälkeen saamelaisten osuus Inarin asukkaista väheni nykyiseen murto-osaan. Kari Kyrön esivanhempien suomalainen Kyrön suku oli jo pitkään vaikuttanut Tornionlaaksossa ja lähtenyt sitten levittäytymään Kemin Lappiin aina Savukoskea myöten, jossa se joutui kilpasille Kemijärveltä lähteneiden Halosten ja Pelkosten kanssa. Kemin Lapin suomalaistuminen on suurelta osan näiden kolmen suvun ansiota, ja niiden alle jäi Kemin Lapin harvalukuinen saamelainen väestö nykyisen saamelaisalueen eteläpuolella.

Joku voi vedota siihen, että Henrik Kyrö merkittiin Enontekiöllä lappalaiselinkeinon harjoittajaksi, mutta niin merkittiin myös moni muu etelästä tullut suomalainen. Lappalainen ei viitannut kansallisuuteen vaan elinkeinoon. Henrik Kyrön kansallisuuteen sen sijaan viittaa Inarin rippikirjaan v. 1758 tehty merkintä, jonka mukaan Henrik Kyrö oli suomalainen.

Jouni Martinpoika Morottajan isä Martti Pekanpoika tuomittiin veljensä Pekka Pekanpoika Morottajan kanssa v. 1733 viiden taalerin sakkoihin, koska he eivät osallistuneet kirkon opetukseen eivätkä osanneet Inarin papin Zacharias Forbuksen mielestä tarpeeksi suomea. He eivät maksaneet sakkoja, vaan ottivat mieluummin raipparangaistuksen. Häpeäpaalurangaistusta Inarissa ei ollut, mutta jalkapuuhun he kyllä joutuivat ajan tavan mukaan. Tämä tapahtui 25 vuotta ennen Henrik Kyrön, Kari Kyrön esi-isän tuloa Inariin ja 57 vuotta ennen Jouni Martinpojan ja Henrik Kyrön tyttären välistä avioliittoa, josta sai alkunsa Morottajan suomalainen sukuhaara. Sukuhaaran avioliitot solmittiin Inarin, Sodankylän ja Kittilän suomalaisten talollisten kanssa.

Jouni Martinpojan jälkeläiset kasvoivat Kyrön kylässä suomalaisiksi. Pojat ja yksi naimaton tytär luopuivat isänsä saamelaisesta sukunimestä ja ottivat äidinkielensä, kasvukulttuurinsa ja yhteisönsä mukaiset suomenkieliset sukunimet, joita olivat Akujärvi, Huhtamella ja Kiviniemi. Muut tyttäret menivät naimisiin suomalaisten talollisten kanssa. Tätä taustaa vasten tuntuu epätodennäköiseltä Kari Kyrön väite 1800-luvulla eläneestä esivanhemmasta, jota olisi rangaistu häpeäpaalussa siitä, että hän ei osannut tarpeeksi suomea. Kari Kyrön esivanhemmat olivat tuolloin suomenkielisiä ja – kuten Jacob Fellman kertoo – suomalaisia vaateparttaan myöten.

Kari Kyrö pyrkii näyttäytymään ulkopuolisten silmissä saamelaisena lapintakissaan. Sillä hän ei kuitenkaan liitä itseään kaukaiseen saamelaiseen esivanhempaansa Jouni Martinpoika Morottajaan. Kari Kyrön vaate on lähinnä Nellimin ja Inarijärven itäpuolisten seutujen lapintakki, kun taas Morottajan suvun vanhat alueet ovat Inarijärven etelä- ja lounaispuolella. Lapintakilla henkilö nimittäin kertoo myös kuulumisestaan tiettyyn seutuun ja sukuun. Kari Kyrön lapintakkikin osoittaa, että hän on suomalainen eikä tunne saamelaista kulttuuriperintöä.

Kari Kyrö kuuluu niihin, jotka parin viime vuosikymmenen aikana ovat alkaneet kutsua itseään saamelaiseksi sillä perusteella, että heidän neljän-viiden sukupolven takaisissa esivanhemmissaan on suomalaisten joukossa ollut lappalaiselinkeinojen harjoittajaksi merkitty henkilö. Tämä henkilö on kansallisuudeltaan voinut olla saamelainenkin. Kieleltään, kulttuuriltaan, maailmankuvaltaan ja sosiaalisilta yhteyksiltään he kuuluvat siitä huolimatta Lapin suomalaisväestöön.

Kirjoittaja Pekka Sammallahti on saamen kielen ja saamelaiskulttuurin professori emeritus.

Lisälukemista

Lapinkyläväki: saamelaisina esiintyviä suomalaisia