Lapinkyläväki: saamelaisina esiintyviä suomalaisia

Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon on pyrkimässä ns. lapinkyläväki. Tässä tarkastellaan tuon väestöryhmän taustaa Inarissa ja väitettä, että lapinkyläväki ja inarinsaamelaiset kuuluisivat samaan kansaan.

Govva/photo: Pekka Sammallahti

Inarin lapinkyläväki polveutuu Ivalojoen alajuoksun Kyrön kylän asukkaista, jonka perusti 1750-luvulla Ivalojoen alajuoksulle Kittilän ja Enontekiön kautta muuttanut suomalainen uudisasukas Henrik Kyrö, joka asui alunperin Tornionlaaksossa ja kuului ruotsalaisen sukututkijan Erik Kuoksun mukaan laajalle levinneeseen Kyrön pirkkamies- eli pirkkalaissukuun. Ns. saamelaisrekisterin mukaan Henric Michelsson Kyrö merkittiin Inarin v:n 1758 rippikirjassa suomalaiseksi.

Pirkkalaiset kävivät Ruotsin kuninkaan valtuuttamina kauppaa lapinkylien kanssa ja kantoivat niistä verot. Nämä oikeudet lakkasivat, ja 1500-luvulla pirkkamiessukuiset olivat etupäässä talollisia ja virkamiehiä. Henrik Kyrö merkittiin Kittilässä ja Enontekiöllä kuitenkin lappalaiseksi, koska hän ei perustanut taloa vaan harjoitti kalastusta ja metsästystä.

Inarin lapinkyläväki liittyy kielensä, kulttuurinsa, sosiaalisten suhteidensa ja etnisen taustansa kannalta läheisesti Sodankylän ja Kittilän peräpohjalaisiin talollisiin.

Fellman kertoo 1800-luvun alussa Kyrön kylästä ja sanoo sen olevan kieleltään ja elämänmuodoltaan suomalaiskylä (Fellman III: 333): ”Åren 1826 och 1829 vistades jag under den härrligaste Juli-sommar någon tid i Kyrö by. Värmen uppgick om dagen till omkring 20° C, och nätterna, under hvilka solen ej gick ned, voro nästan lika varma, hvarföre skörden ock blef god. De små bostäderna voro snygga och rummen rena; ängarne och åkrarne omgifna af höga granar, stodo i högtidsskrud. Jag tyckte mig vara i en finsk koloni vid Elbens stränder; ty kolonisterna i Kyrö by äro Finnar och bära finsk klädedrägt.” Kieltä ei erikseen mainita, mutta se sisältyy kylän ja sen asukkaiden suomalaisuuteen.

Henrik Mikonpoika Kyrön jälkeläisten sukunimiä olivat jo 1800-luvulla mm. Akujärvi, Huhtamella, Kiviniemi, Kyrö, Mannermaa, ja Mattila. Heikki Mikonpoika (Henric Mickelsson) Kyrön tyttären Britan ja Jouni Martinpoika Morottajan pojat ottivat sukunimekseen Akujärven (Martti, Heikki ja Antti), Huhtamellan (Jouni) ja Kiviniemen (Mikko). Tyttäristä Brita ja Maria olivat ilmeisesti naimattomia, Eva meni naimisiin Antti Hannunpoika Korvan kanssa. Myös Brita otti sukunimekseen Akujärvi, ja hänen poikansa Aatami meni naimisiin Maria Kyrön kanssa. Sukunimien vaihto suomalaisiin heijastelee henkilöiden suomalaisuutta.

Lapinkyläväki perustaa väitteensä saamelaisuudestaan niissä tapauksissa, joista minulla on varmaa tietoa, v. 1762 syntyneeseen Inarin tunturilappalaiseen Jouni Martinpoika Morottajaan, joka 1790 meni naimisiin Henrik Kyrön tyttären kanssa, todennäköisesti kotivävyksi Kyrön kylään. Niinpä hänet on avioliiton solmimisen jälkeen vuosien 1797-1802 rippikirjassa merkitty uudisasukkaaksi. V:n 1825 maakirjassa hänet on kuitenkin merkitty tunturilappalaiseksi. Tämä on osoitus elinkeinomerkintöjen horjuvuudesta. Niitä ei voi käyttää viranomaisluetteloihin merkittyjen henkilöiden etnisyyden kriteerinä ja vielä vähemmän nykyään elävien.Jouni Martinpojan miespuoliset jälkeläiset ottivat suomalaiset sukunimet (esim. Akujärvi ja Huhtamella) ja perustivat omat talonsa Kyrön kylään tai sen läheisyyteen.

Tämän jälkeen aina itsenäisyyden ajan alkuvuosiin saakka Jouni Morottajan jälkeläiset solmivat avioliittoja Inarin, Sodankylän ja Kittilän talollisten kanssa. Jonkin verran yli sadasta avioliitosta vain ilmeisesti vain kaksi solmittiin saamelaisen kanssa, kun v. 1832 ja 1863 syntyneet isä ja poika Jouni Akujärvi ottivat vaimonsa Vallen suvusta.
Kyrön tyttären avioliitto saamelaisen kanssa oli poikkeuksellinen, katsoi sitä kumman kansan kannalta tahansa. Itsenäisyyden alkuvuosiin saakka Kyrön suvun jäsenet samoin kuin saamelaiset hakivat vaimonsa paria poikkeusta lukuunottamatta omasta väestään, suomalaiset Kyröt Inarista, Sodankylästä ja Kittilästä, saamelaiset lähinnä Inarista mutta joskus myös Utsjoelta.

Kyseessä oli Inarin väestön kaksi kieleltään ja kulttuuriltaan erilaista kansaa, joista toinen polveutui suomalaisista uudisasukkaista, puhui suomea ja edusti Lapin suomalaista talolliskulttuuria sosiaalisia suhteita myöten. Toisen kansan kieli oli saame, se polveutui saamelaisista kanta-asukkaista ja oli kulttuuriltaan ja sosiaalisilta suhteiltaan selvästi saamelainen.

Morottajan tulo Kyrön vävyksi liittyi todennäköisesti hänen porotokkaansa. Talolliset alkoivat 1700-luvun jälkipuoliskolla kehittää poronhoidosta itselleen sivuelinkeinoa. Talollisten vähäisen määrän vuoksi Inariin ei ollut juurikaan tullut raitiolappalaisia toisin kuin sen eteläpuolisiin pitäjiin Sodankylään ja Kittilään, ja poronhoidon aloittamiseksi tarvittiin porosaamelaista, jollainen Jouni Martinpoika oli.

Enontekiön ja Inarin suomalaisväestö alkoi liikehtiä saamelaiskäräjälain valmisteluvaiheessa ja perusti omia etujaan valvomaan ja ajamaan ns. lapinkyläyhdistyksiä, joiden tarkoituksena oli vaalia ja elvyttää lappalaisten kulttuuriperinnettä ja maa- ja vesioikeuksia ja niiden palauttamista. Lapinkyläyhdistysväki – tai lyhyemmin lapinkyläväki – alkoi kutsua itseään lappalaisiksi, koska heidän esivanhemmissaan oli lappalaiseksi merkitty henkilö, joka edusti alueen alkuperäisiä asukkaita.

Nimitys lappalainen oli tavallaan jäänyt saamelaisilta vapaaksi, kun lappalaisen tilalle otettiin uusi, saamen kieleen pohjautuva neutraali nimitys saamelainen. Lapinkyläväki saattoi näin ottaa omaan käyttöönsä ja itseään tarkoittamaan sen nimityksen, jota he olivat aikaisemmin käyttäneet saamelaisista. Nimitys lappalainen vallattiin näin uuteen käyttöön. Paradoksaalista on se, että lapinkyläväestä yksikään ei ole lappalainen.

Vuoden 1999 saamelaiskäräjävaaleissa vaalilautakunnalle saapui määräajassa 1128 hakemusta, jotka perustuivat hakijan ilmoittamaan lappalaisuuteen. Näistä hyväksyttiin vaaliluetteloon 70. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehtiin 656 valitusta. KHO hyväksyi hakijoista seitsemän (7) henkilöä merkittäväksi vaaliluetteloon. Lisäksi KHO hyväksyi neljä (4) lappalaisperusteista valitusta valittajien näytettyä olevansa vuoden 1870 henkikirjaan merkityn kalastajalappalaisen jälkeläisiä.

Tämän epäonnistuneen hakeutumisen vuoksi lapinkyläväkeen kuuluvat suomalaiset alkoivat kutsua itseään saamelaisiksi. Näistä pääsi ensi yrittämällä vaaliluetteloon neljä, viime kerralla eli v. 2015 n. sata, kun KHO hylkäsi – voisi sanoa summamutikassa ja ilman näkyvää linjaa – noin puolet valituksista. Kielikriteeri oli väistynyt taka-alalle lappalaiskriteerin tieltä, ja lisäksi KHO käytti ns kokonaisharkintaa, jonka perusteella hakija voitiin merkityttää vaaliluetteloon, vaikka mikään kriteeri ei olisikaan täysin täyttynyt. Kokonaisharkinnassa KHO arvioi hakijan yhteyttä saamelaiskulttuuriin sellaisena kuin KHO:n tuomarit sen ymmärtävät saamelaiskäräjien näkemyksestä riippumatta.

Lapinkyläväen asiaa on liittynyt ajamaan myös muutama saamelainen. Toisilla on kysymyksessä harmistuminen, kun saamelaisyhteisössä muutamat ovat nousseet näkyvään asemaan saamelaiskäräjien toiminnan ansiosta. Toisilla taas on halu ajaa asioita, joilla kunnassa voi saada lisää kannattajia. Kolmansien mielestä taas saamen kielen ja saamelaiskulttuurin pelastus on suomalaisista polveutuvassa, suomenkielisessä ja kulttuuriltaan suomalaisessa lapinkyläväessä.

Saamelainen on siitä hankala sana lain kannalta, että se edustaa ainakin kahta käsitettä. Toisaalta sillä tarkoitetaan saamelaisyhteisön jäsentä, etnistä saamelaisuutta, ja toisaalta niitä yksilöitä saamelaisyhteisön ulkopuolella, joiden esivanhemmissa on lappalaiseksi merkitty henkilö. Lakia säädettäessä sanalla ei jälkimmäistä merkitystä vielä ollut, eikä se myöskään vastaa ILO169-sopimusta joka koskee kansoja eikä yksilöitä.

Lapinkyläväen etnisyys on ollut monille epäselvä. Kieleltään, kulttuuriltaan ja sosiaalisilta suhteiltaan, jotka ilmenevät esim. avioliittojen solmimisissa, he ovat tyypillisiä Lapin suomalaisia, vaikka kutsuvatkin itseään saamelaisiksi. Heidän ei voi myöskään katsoa menettäneen saamen kieltä, koska Jouni Martinpoika Morottajan jälkeläisten kieleksi tuli Kyrön suomalaisyhteisössä suomi jo 1700-luvun lopussa 6-7 sukupolvea sitten. Suomi myös pysyi Jouni Martinpojan jälkeläisten äidinkielenä.

Inarinsaamelaisille taas evakkoaika, sodanjälkeinen asuntolaelämä ja lisääntyvä suomalaisasutus merkitsi kielellistä murrosaikaa ja kielen menettämistä niiden aiheuttamissa paineissa. Osansa oli myös yksikielisyyden merkityksen korostamisessa, josta tosin ollaan pääsemässä perusteettomana eroon. Kehityksen vastapainoksi on Anarâškielâ servi ry aloittanut menestyksekkään kielipesätoiminnan, joka yhdessä inarinsaamenkielisen kouluopetuksen sekä radio- ja tv-lähetysten kanssa on palauttanut kielen moneen perheeseen.

Lapinkyläväelle ”saamelaisuus” on säälimätöntä leikkiä, jolla saamelaiset yritetään Enontekiöllä ja Inarissa painaa samaan, hallinnollisesti näkymättömään asemaan, joka heillä oli ennen saamelaiskäräjien perustamista. Koska lapinkyläväki ajattelee suomalaisittain, muiden suomalaisten on helpompi asettua heidän kannalleen asiassa. Suomalaisella yhteiskunnalla ei vain ole valmiuksia eikä taustatietoja ottaa vastaan saamelaisten omaa näkemystä. Lapinkyläväkeä eivät ole läheskään kaikki alueen vanhojen suomalaissukujen jäsenet, ja siksi sen käynnistämää liikettä ei voi kutsua etniseksi liikkeeksi, vaan kysymys on kunnallis-elinkeinopoliittisesta liikkeestä.

Toinen motiivi mainitun yhteiskunnallisen motiivin rinnalla raadollisempi: raha ja maanomistus. Saamelaiskäräjien vähäiset kulttuurimäärärahat tulisi lapinkyläväen tuoreen kannanoton (9.2.2018) mukaan jakaa muillekin kuin saamelaisille pitkin laajaa Lappia ja Peräpohjolaa. Harhaluulo (ja pelko) valtion maiden ja vesien jakamisesta saamelaisille saa monet leikkimään saamelaista ja kiistämään saamelaisten oman käsityksen kansastaan ja vuosituhantisesta identiteetistään.

Saamelaiset esitellään lisäksi sortajina ja oman edun tavoittelijoina, kun todellinen sortaja ja oman edun tavoittelija on lapinkyläväki-liike itse julmine saamelaisleikkeineen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Lapinkyläväen manipulaatiokeinoihin kuuluu myös uuskieli, josta sanan saamelainen uusi merkitys jo tulikin esille. Toinen on sovinto. Sillä tarkoitetaan saamelaisten alistumista lapinkyläväen vaatimuksiin.

Saamelaisille tilanne on ahdistava. Kun viimein oli saatu edes jonkinlainen itsenäinen mahdollisuus vaikuttaa omien asioiden erittelyyn, esille tuomiseen ja kehitykseen, tätä mahdollisuutta vastaan on asettunut ylivoimallaan lähes koko suomalainen yhteiskunta Inarista ja Enontekiöltä aina Helsingin Pasilaan ja Arkadianmäelle saakka.

Kirjoittaja Pekka Sammallahti on saamen kielen ja saamelaiskulttuurin emeritusprofessori.

Lähteitä:

Akujärvi, Anja 2013: Morottajan suku.
Fellman I = Fellman, Jacob: Anteckningar under min vistelse i Lappmarken. Första delen. Helsingfors 1906
Fellman III = Fellman, Jacob: Anteckningar under min vistelse i Lappmarken. Tredje delen. Helsingfors 1906
Kuoksu, Erik: Tornedalssläkten Kyrö och dess förgreningar 1500-1930. Kiruna forskarförening 2001
Pesonen, Anita: Anarâš suuvah 1600-lovo loopâst 1900-lovo aalgan (Inarilaissuvut 1600-luvun lopusta 1900-luvun alkuun). Anarâškalender 2015. Anarâškielâ servi ry. 2015

Lisälukemista:

Kari Kyrö ja saamelaismyytit