Mikä tekee saamelaisen?

Kuka on saamelainen?” on kysymys, jota on ihmetelty viimeiset pari-kolmekymmentä vuotta, lähinnä ei-saamelaisten taholla. On tietysti ymmärrettävää, että isoa osaa ei-saamelaisista tämä kysymys mietityttää, etenkin ottaen huomioon sen kuinka vähän saamelaisista tiedetään Suomessa – tai ehkä pitäisi puhua tässä vaiheessa: kuinka vähän halutaan tietää. Ja kun on se saamelaiskäräjälaissa oleva saamelaismääritelmäkysymyskin, joka tuntuu hämmentävän ja hiertävän.

Kenties parempi kysymys kuitenkin olisi tässä kohtaa: mikä tekee saamelaisen? Se, että täytyy vähän väliä palata kysymykseen siitä kuka on saamelainen, kertonee suurelti siitä, että ei-saamelaisten keskuudessa ei ymmärretä sitä mikä tekee ihmisestä saamelaisen. Ja kun ei ymmärretä sitä kuinka toinen kansa itsensä näkee ja jäsentää maailmaa, siihen sovelletaan helposti sellaisia oman kulttuurin ja maailmankuvan sääntöjä ja loogisuuksia, mitkä eivät tosiasiassa ole sovellettavissa toiseen kulttuuriin ja kansaan.

Kenelläkään tuskin on taitoa selittää tyhjentävästi sitä mikä tekee ihmisestä saamelaisen tai mitä saamelaisuus on – ei minullakaan. Saamelaisuus on niin rikasta ja monimuotoista, että ei sitä pysty täysin selittämään auki, sitä vain eletään. Mutta tässä tekstissä tuon esille joitain niistä seikoista, jotka ovat siellä aivan saamelaiskulttuurin ja niiden keinojen ytimessä, joilla saamelaiset tunnistavat oman kansansa jäsenet.

ask-3070333_1920.jpg

Selvennykseksi, en käsittele tässä artikkelissa laissa olevaa pykälää saamelaismääritelmästä, joka on työkalu arvioitaessa henkilön vaalikelpoisuutta saamelaiskäräjävaaleissa – se ei siis määrittele saamelaisuutta sinänsä. Henkilön vaalikelpoisuuden edellytys toki pitäisi olla hänen saamelaisuutensa mutta koska sekä saamelaiskäräjälaista että henkilön vaalikelpoisuudesta päättää viime kädessä suomalaiset instituutiot (eduskunta, KHO), ei tämä edellytys välttämättä toteudu. Tällä hetkellä suomalaiset voivat hyväksyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon henkilöitä, joita saamelaiset itse eivät tunnista kansansa jäseniksi – ja näin voivat kävellä saamelaisten itsemääräämisoikeuden yli. Saamelaismääritelmästä voi lukea Fáktalávvu-artikkelista Pieni opas saamelaismääritelmään ja saamelaisten poliittisesta asemasta ja nykytilanteesta laajemmin Veli-Pekka Lehtolan kirjasta Saamelaiskiista, joka löytyy myös PDF-tiedostona.

Suku

Saamelaisuudessa aivan keskiössä on suku. Suvun perusteella saamelaiset tunnistavat toisensa ja sukuun kuuluminen määrittelee esimerkiksi sen millainen gákti (saamenpuku) kullekin kuuluu ja kuinka se puetaan päälle.

Saamelaisille on tärkeää tietää sekä oma suku että muut saamelaissuvut. Suvut ja niiden jäsenet sekä eri sukujen keskinäiset yhteydet tiedetään tarkasti ja laajalta alueelta; tämä tieto on yhteistä ja sukupolvilta toisille siirtyvää. Tämä sukutietämys onkin yksi peruspilari saamelaiskulttuurissa ja siinä saamelaiset ovat hyviä. Jokainen yksilö ei tietenkään voi tai tarvitsekaan kaikkia sukuja ja niiden ihmisiä tietää, mutta saamelaisten keskinäinen laaja verkosto ja kauas ulottuva kollektiivinen perimätieto takaa sen, että riittävästi tietoa on saatavilla. Sukutietämyksessä on kyse siitä, että käsitys omasta kansasta ja siihen kuuluvista ihmisistä ja sukuverkostoista säilyy ja tieto siirtyy seuraaville sukupolville – sen perusteella ei siis lokeroida ihmisiä parempiin tai huonompiin.

Yksinkertaistettuna: saamelaiskulttuuriin kuuluu olennaisena se, että on tärkeää tietää ”kenen” olet, mille saamelaissuvulle kuulut; tästä kertoo jo saamelainen nimeämistapakin, jossa henkilön etunimen edellä kulkee mukana aiemmat sukupolvet. ”Kenen tyttäriä/poikia olet?” ei ole ollenkaan tavaton kysymys kun saamelainen kohtaa toisen saamelaisen ja yhteisten sukulaisten ja saamelaisten tuttavien etsiminen on osa luonnollista kanssakäymistä.

Yhteys elävään kulttuuriin ja kulttuuriin kasvaminen

Saamelaisella on yhteys saamelaisyhteisöön ja elävään kulttuuriin sukunsa kautta. Jos pitäisi nimetä tapa tulla saamelaiseksi, niin saamelaiseksi pikemminkin kasvetaan kuin synnytään sillä kulttuuri ei ole jotain, mikä siirtyy suoraan geeneissä vaan saamelaisen suvun ja yhteisön antama kasvatus sekä siitä kumpuava kieli, tapa jäsentää ja tuntea maailma ja toimia siinä on se pohja, mikä ihmisestä tekee saamelaisen. Saamelaisuus ei siis siirry geenien mukana, ”verenperintönä”, vaan siihen tarvitaan vuorovaikutusta ja yhteys saamelaiseen sukuverkostoon ja yhteisöön, sen arvoihin, normeihin ja tapaan ajatella, olla ja elää – siihen tarvitaan sosiaalistumista saamelaisen yhteiskunnan jäseneksi.

Tänä päivänä ei ole tavatonta kuulla väitteitä siitä, että joku olisi saamelainen koska hänessä on ”saamelaisverta” se-ja-se-osa tai koska hän polveutuu jostain suvun saamelaisesta esivanhemmasta (mikä on käynyt ilmi tutkimalla vanhoja viranomaislähteitä, kuten maa-, veronkanto- tai henkikirjoja) vaikka suku muuten ei olisi elänyt saamelaiskulttuuria osana saamelaista sukuverkostoa ja yhteiskuntaa pariin sataan vuoteen tai kenties koskaan.

Saamelaiset eivät ole ”verisaamelaisia” tai ”paperisaamelaisia” eivätkä saamelaiset myöskään puhu itsestään se-ja-se-osa-saamelaisina vaan saamelaisia joko ollaan tai ei olla. Yhteys nykypäivän elävään saamelaiseen kulttuuriin, sukuverkostoon ja yhteisöön joko on tai ei ole, eikä saamelaisen tarvitse sen toteamiseksi tutkia asiakirjoista vuosisatojen takaisia tietoja sillä tieto tästä on saamelaisilla keskuudessaan.

On selvää, että lapsi, joka kasvaa saamelaisessa perheessä, osana saamelaista sukuverkostoa, omaksuen saamelaisen kulttuurin, on saamelainen huolimatta siitä, mistä hänen verensä ja geeninsä tulevat tai mikä hänen ihonvärinsä on – näin ollen myös saamelaisperheisiin adoptoidut lapset ovat saamelaisia. Yhtä selvää on, että henkilö, joka on kasvanut sellaisen suvun jäsenenä, jolla ei ole yhteyttä elävään kulttuuriin ja joka ei siis ole elänyt saamelaista elämää osana saamelaista sukuverkostoa ja yhteiskuntaa, ei ole saamelainen.

Saamelaiset opastavat ja ohjaavat toisiaan jatkuvasti saamelaisuuden polulla, opettavat ja siirtävät kulttuuriaan seuraaville sukupolville, menettävät sulautumisen tai sulauttamisen kautta jäseniä yhteisöstään, mutta myös saavat uusia jäseniä. Saamelaisyhteiskunta elää ja kehittyy parhaiten silloin kun saamelaiset yhdessä kansana, valtakulttuurien puristuksissa, pitävät kiinni yhteydestään omaan kulttuuriinsa sekä hallitsevat itse sitä, mikä saamelaiselle yhteiskunnalle on tärkeää.

Ryhmäidentifikaatio

Dna-testit, joilla pyritään selvittämään omaa syntyperää ja sukujuuria ovat tällä hetkellä suosittuja. Kim TallBear, alkuperäiskansan jäsen, Albertan yliopistosta on lausunut näistä dna-testeistä suhteessa alkuperäiskansoihin seuraavaa:

”We construct belonging and citizenship in ways that do not consider these genetic ancestry tests. So it’s not just a matter of what you claim, but it’s a matter of who claims you.”

Vapaasti käännettynä: ”Me käsitämme kuulumisen ja kansalaisuuden tavoilla, joihin ei kuulu nämä syntyperää käsittelevät dna-testit. Joten ei ole kyse pelkästään siitä mitä sinä väität omaksesi vaan siitä kuka ottaa sinut omakseen.”

Tästä sitaatista käy hyvin ilmi ryhmäidentifikaation merkitys alkuperäiskansojen hahmottaessa omaa kansaansa ja siihen kuulumista: ei riitä, että yksilö samaistuu kansaan vaan myös kansan muiden jäsenten on tunnistettava tämä yksilö jäsenekseen.

Ryhmäidentifikaation aspekti on alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden kannalta oleellinen: alkuperäiskansoilla, kuten muillakin kansoilla, on kansainvälisen oikeuden mukaan oikeus päättää itse keitä he ovat ja keitä heihin kuuluu, käyttäen identiteettinsä määrittelemisessä ja kansansa jäsenyyden tulkitsemisessa kulttuurilleen ominaisia tapoja ja perinteitä (kuten ryhmäidentifikaatiota).

Ryhmäidentifikaatiossa on kyse tunnistamisesta; siitä, että saamelaiset kollektiivisesti tunnistavat toisensa saamelaisiksi. Jos tätä kollektiivista tunnistamista ei tapahdu, tunnistamatta jäänyt henkilö ei ole saamelainen. Ei siis riitä pelkästään se, että henkilö itse identifioituu saamelaiseksi vaan on oleellista, että muut saamelaiset tunnistavat, tunnustavat ja hyväksyvät hänet kansansa jäseneksi, ottavat omakseen.

Ryhmäidentifikaatio ei ole mielivaltaista toimintaa eikä tunnistamisesta päätä vain pieni tai jokin ”valittu” joukko vaan se perustuu saamelaisten keskinäisen verkoston laajaan kollektiiviseen sukutietämykseen ja perimätietoon mm. saamelaissukujen vaiheista ja elämästä.

Laaja saamelaissukujen tuntemus ja perimätieto mahdollistaa myös sen, että yhteisöön voidaan toivottaa (takaisin) tervetulleeksi myös sellaisia, joilla jostain syystä yhteys on heikentynyt tai murtunut hiljattain. Saamelaiset eivät siis sulje ulkopuolelleen sellaisia, joilla yhteys on jollain lailla murtunut (yleensä muiden toimien takia) vaan ottavat omakseen henkilöt, jotka he tunnistavat kuuluvan saamelaiseen sukuverkostoon vaikkapa näiden vanhempien tai isovanhempien perusteella jos nämä henkilöt niin haluavat. Esimerkkinä tästä ei-saamelaiseen perheeseen adoptoitu saamelaisvanhempien lapsi, joka aikuistuttuaan haluaa tutustua sukuunsa tai henkilö, jonka yhteys kulttuuriin on murtunut Suomen valtion pakkosulauttamistoimien takia.

Vastoin joitakin väitteitä ja mielikuvia, saamelaisyhteiskunta ei suinkaan ole ei-saamelaiset kategorisesti ulossulkeva vaan yhteisön sisällä on tiivistä vuorovaikutusta myös ei-saamelaisten kanssa. Saamelaisyhteisöön voi siis kuulua myös olematta saamelainen – edellyttäen, että saamelaiset ovat ottaneet omakseen tällaisen ei-saamelaisen henkilön. Tyypillisenä esimerkkinä tästä ovat saamelaisten ei-saamelaiset puolisot tai vaikkapa sellaiset henkilöt kuin Utsjoen kunnanvaltuuston jäsen Anni Ahlakorpi, jolla on suomalaiset vanhemmat mutta joka on kasvanut luonnollisessa vuorovaikutuksessa saamelaisyhteisön kanssa. Ahlakorpi on avannut ajatuksiansa saamelaisyhteisöön kuulumisestaan Facebook-julkaisussaan, jonka lopussa hän toteaa: 

”Se [yhteisöön kuuluminen] ei ole tehnyt minusta saamelaista, mutta se on muovannut minusta sellaisen kuin nyt olen. Olisinko sen yhteisön jäsen, jos yhteisö ei minua huolisi? En. Onko siihen yhteisöön kuuluminen riippuvaista Saamelaiskäräjien vaaliluettelosta? Ei. Voiko joku ulkopuolinen päättää, olenko sen yhteisön jäsen vai en? Ei.”

Mikä siis tekee saamelaisesta saamelaisen?

Lähtökohtana on se, että saamelaiset tunnistavat toisensa saamelaisiksi. Tähän tunnistamiseen saamelaisilla on omat, toimivat tapansa, joihin kuuluu mm. tässä artikkelissa esiin tuotujen seikkojen arvioiminen. Saamelaisen suvun ja yhteiskunnan jäsenenä ihminen omaksuu saamelaisen kulttuurin ja elämisen ja olemisen tavat luoden pohjan sille, mikä hänestä tekee saamelaisen. Saamelaisille itselleen on selvää kuka on saamelainen ja kuka ei.

Ehkäpä heidän, jotka pohtivat jatkuvasti vastausta kysymykseen siitä kuka on saamelainen, olisikin tarpeen pohtia vastauksia myös seuraaviin kysymyksiin:

  1. Miksi monien ei-saamelaisten, etenkin suomalaisten, on niin vaikea ymmärtää ja luottaa siihen, että saamelaiset kansana tietävät keitä he ovat ja että heillä on omat toimivat ja luotettavat menetelmänsä toistensa tunnistamiseen?
  2. Mikä saa jotkut ei-saamelaiset kuvittelemaan, että he, oman kulttuurinsa lähtökohdista käsin, tietävät paremmin vastauksen siihen kuka on saamelainen kuin saamelaiset itse, joiden tieto kumpuaa saamelaiskulttuurista käsin?
  3. Miksi suomalaiset tuntuvat uskovan, että heillä on oikeus määritellä se, keitä toiseen kansaan kuuluu – vaikka tällaista oikeutta ei tunnusta kansainvälinen oikeuskaan?

 

FB_IMG_1519122945551.jpg

Sitaatti eräältä saamelaiselta, jota Pirita Näkkäläjärvi haastatteli London School of Economicsin syksyn 2017 gradutyötänsä varten, jossa hän tutki saamelaisten sananvapautta Suomessa. Suomenkielinen artikkeli aiheesta löytyy täältä.

Tämä teksti on julkaistu myös kirjoittajan omassa blogissa.

Heidi Vuomajoki on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva pohtija-bloggaaja, jonka työ- ja koulutustausta on turvallisuusalalta.

Lukutärpit

Saamelaiskiista (Veli-Pekka Lehtola), kirjan PDF-tiedosto luettavissa täällä

Lista hyödyllisistä linkeistä ja kirjoista: Saamelaiset – lukuvinkit